Jussi Lehtisalo täytti 4.3.2022 50 vuotta. Jussi kyläili juhlapäivänään showroomissani Logomossa. Ensimmäisestä kohtaamisestamme on yli 40...
Sanottakoon heti alkuun, että otskointi ei tarkoita tulkintaa, vaan Musiikkitalon akustiikkaa. RSO:n kotiareena vaikuttaa nimittäin orkesterisointiin ratkaisevasti. Tämä on ensimmäinen laadukas Musiikkitalossa tehty levytys, jonka olen kuullut.
Orkesterin soinnin erottelevuus, uskaltaisiko sanoa resoluutio, on hämmentävä. En tiedä äänitteen mikityksestä, mutta tuntuu kuin jokaisella soittajalla olisi oma mikrofoni. Kaikki kuuluu tasaisesti ja mikään soitinryhmä tai yksittäinen soitin ei nouse muiden yläpuolelle eikä myöskään vaimene. Samalla kun ihastelee soinnin tarkkuutta ja tasapainoa, mieleen herää väkisinkin kysymys: onko vaikutelma jo liian synteettinen?
Voin kuvitella, että levyn soundi jakaa kuulijoita, toisille tämä on parasta, mitä ikinä on kuultu, ja toisia saattaa vaivata synteettisyysallergia pahastikin. On hienoa, että jo itse äänitys pakottaa miettimään syntyjä syviä. Vielä hienompaa on se, että itse päädytn tuohon positiiviseen päähän harkintajanaani. Käsissä on ääneltään poikkeuksellinen levy, jossa todella moni äänitykseen liittyvä perusprinsiippi putoaa kohdalleen, kuin Tamin pelikirjassa ikään.
Teos itse, klassikko vai nuoruudenhairahdus?
Siirrytäänpä sitten musiikkiin ja tulkintaan. Kaikki Sibeliusta tuntevat klassisen musiikin harrastajat varmaan tuntevat Kullervon. Teos on alkuvoimaista ja nuoruuden luomisbuustissa sävellettyä musiikkia. Iso S jopa hieman häpeili teosta, ja kielsikin sen soittamisen jossain vaiheessa. Postuumisti teosta on sitten soitettu ja levytetty senkin edestä. Sävellyksen asiantuntijat pitävät teosta epätasaisena, varsinkin verrattuna SIbeliuksen myöhempien teosten, erityisesti loppupään sinfonioiden, harkittuun sävelkieleen ja rakenteelliseen täydellisyyteen.
Itse olen aina Kullervosta pitänyt. Kolmososan siskon makaaminen pitää mielestäni sisällään vähän tahatontakin komiikkaa, onko sitten kankeaa Kalevalaisuutta enemmänkin kuin sävelkielen asia? Toisaalta teksti ja kuoro toimivat varsin luontevasti teoksen loppukähinöissä, kun mennään kohti väistämätöntä.
Tulkinta
Mutta sitten tämä RSO:n tulkinta ja nimenomaan taiteellisesti, jos siitä puolesta arvaisin jotain sanoa. Vaikuttaako sitten tuo akustiikka ja äänitys, muttan kaikki tuntuu luontevalta. Ilmeisesti Lintu osaa ottaa kaiken irti tulevasta entisestä kotisalistaan. On vaikea löytää edes yksityiskohtia, joista olisin eri mietä.
Alku on energinen, mutta ei mitenkään rähisevä. Toisessa osassa on sen verran suvantovaihetta, että konsertissa keskittyminen ehkä hieman herpaantuisi. Toisaalta tulkinta ei lisää tylsyyttä tähän, vaan ihan kivasti tuo kakkososa aaltoilee.
Kolmososa alkaa kulkusten kilinällä, jopa siinä määrin, että joulukonserttiko tästä tuli? Sitten alkaa kuoro, joka ei ole YL, vaikka aiemmin olen sanonut, että niin pitäisi olla. Kyllä polyteknikotkin osaavat, ainakin eestiläsiten kanssa. Polyteknikkojen kuoron sekä Eestin kansallisen mieskouron laulu on tasaista ja kontrolloitua ja rytmisesti tarkempaa kuin esimerkiksi YL:n Sibelius-levy. Tästä kuorolle iso ja ehdoton papukaijamerkki! Kuoro hyötyy myös Musiikkitalon selkeästä akustiikasta. Rusaset solisteina hoitavat hommansa ihan OK, en osaa suurempaa kritiikkiä esittää, ehkä Kullervon roolissa olisi voinut vähän ottaa dramaturgisia vapauksia, nyt tulkinta on ehkä hieman muodollista. Myös orkesteri ja johtajansa Lintu on hyvin hereillä kolmososassa. Orkesterin ilmaisu on luontevaa ja musiikki täydentää kokonaisuutta jopa poikkeuksellisen hyvin tässä osassa. Tahaton komiikka jää tässä tulkinnassa taka-alalle, dramaturgisesti tämä osa lienee silti teoksen heikointa antia, tämä on yksinkertaisesti liian pitkä ja jännite hajoaa. Eikä tämä tulkinta myöskään Shakespeare-tragedian syvyyksiä tavoita.
En voi sille mitään, että nelososassa sotaanlähtö kutistuu tiluliluksi, josta jotenkin tulee mieleen Robin Hood – Men In Tights. Valinta lienee enemmän säveltäjän kuin kapellimestarin. Osan ensimmäinen kolmannes on aika kevyeksi orkestroitu ja vasta osan edetessä painokkuus lisääntyy. Tässä olisi omaan makuuni ollut revision paikka: osan ekat kolme minuuttia kokonaan pois? Militaristisempaa otetta olisin kyllä tulkintaankin kaivannut, eikö Lintu halua olla riittävän militantti? Sopivaa särmää olisi saanut aavistuksen isommilla äänenpainoilla ja merkittävästi terävimmillä iskuilla. Nyt loppupaisutuskin jäi mielestäni rytmisesti hieman löysäksi.
Loppuosassa kuoro loistaa taas. Ihan hifistelymielessäkin on hieno huomata, miten unisonolaulu (yksiääninen) korostaa eri laulajia, kun stemman korkeus vaihtelee. Siitä huolimatta ääni pysyy kokonaisena ja ehjänä koko ajan. Lopullisen ratkaisun paisunut ja tauko toimii hyvin, isossa äänessäkään ei akustiikka tai äänite mene kokonaan tukkoon, vaan erottelu säilyy melko hyvin. Lopun jousiteemat ovat meheviä. Sitten messevä epilogi ja homma on taputeltu.
Loppumietteitä
Tämä oli hyvä Kullervo, jopa erinomainen. Esim Berglund on tehnyt klassikkotulkintoja ja tätä teosta on levytetty niin paljon, että jokaisella on suosikkinsa. Itselläni on varmaan kahdeksan versiota aiheesta. Ondinella tuntuu menevän tällä hetkellä lujaa, tämä levy on yksi osoitus siitä, että suomalainen levy-yhtiö voi tehdä hienoja levyjä, jotka vielä myyvätkin, niin meillä kuin maailmalla. Korostan vielä, että olen maininnut edellä ne asiat, joista olen jollain tavalla eri mieltä, paljon jäi kuitenkin mainitsematta sellaista, mikä toimi. Jos omistat jo monta Kullervoa, hanki tämäkin. Jos taas et omista ja haluat tutustua teokseen, niin tästä voi hyvin aloittaa!
2 vastausta artikkeliin “Pikkutarkka Kullervo”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
RSO:n tuottaja Laura Heikinheimo ja Ondinen hoviäänittäjä Enno Mäemets yhdessä YLE:n äänittäjien kanssa tekivät alusta pitäen tehneet varsin hyviä äänitteitä Musiikkitalossa. Parin viime vuoden aikana on valikoitunut nyt viiden viimeisimmän levyn aikana käytetty mikrofonisto. Kuten jutussa mainitaan, Kullervonkin soundi on erittäin raikas ja erittelevä ja ihailtava sellaisenaan. Soundiin toki vaikuttaa myös Hannu Linnun tapa johtaa ja ns kaivaa esiin detaljeja sekä RSO:n oma sointimaailma. Joku toinen orkesteri ja kapellimestari saman mikrofoniston edessä tietysti kuulostaisi aivan erilaiselta. Mutta olivatpa RSO:n ja Linnun äänitteet joillekin hieman steriilejä tai eivät, niin selkeydessään ne ovat parhaasta päästä ja oivallisia demo-äänitteitä laitteiden testailuun.
Kiitos Reijo kommentista. Mielenkiintoinen tuo tuottajan, äänittäjien ja kapun yhteistyö detaljien kaivamisessa esiin.