Aloitetaan ensimmäisestä ajatuksestani, kun kuulin nämä omassa kuunteluhuoneessani: nämä ovat ne kaiuttimet, mitä Gradient 1.2:t eivät...
Lab12 on kreikkalainen paremman hifin merkki, joka on ollut markkinoilla jo useamman vuoden, vaikka Suomessa tällä hetkellä ei jälleenmyyjää olekaan (kohta on). Mallistoista löytyy putkivahvistin, virtafilttereitä, dac, kuulokevahvistin, vinyylietunen etu- ja päätevahvismia sekä integroituja (putki)vahvistin. Vahvistimet ovat putkitoimisia, taitaa nuo verkkofiltterit olla malliston ainoat ei-putkilaitteet.
Gordian-verkkofiltteristä Lab12:n tarina alkoi. Kyseessä on monipuolisilla säädöillä varustettu, muuten yksinkertainen ja ei-niin-kovin järeärakenteinen virransyöttölaite, joka on myös hinnaltaan edullinen (listahinta 1745 euroa). Aika paljon verrokkejaan kevyempi laite niin hinnaltaan kuin erityisesti massaltaan. Laitteen takapuolta koristaa 4 reilusti filtteröityä pistorasiaa pienempitehoisille laitteille ja sitten kaksi kevyemmin filtteröityä (max. 3000W) enemmän virtaa imaiseville vekottimille.
Etupaneelin näyttö on monipuolinen ja siihen saa monta eri suuretta näkyviin aina tasavirran tasoa myöten. Oletusnäkymässä esitetään verkkojännite ja -taajuus, sekä virrankulutus Ampeereina ja Watteina. Kotelo on ihan nätti, melko kiiltävä maalipinta kotelossa ja etulevy on 5 mm paksua alumiinia. Väreinä hopea ja musta. Kotelo on yksinkertainen ja siisti. Totta kai ilmiasu on vaatimattomampi kuin esim. Linnin Klimaxissa, mutta itse en näe tässä ongelmaa.
Laite toimii eleettömästi, 20A:n virtaliittimeen sopiva johto (tässä tapauksessa IsoTek Ascension) kiinni ja kytkimen napsautus päälle. Keltaiseen OLED-näyttöön tulee numeroita ja gordianiin liitetyt laitteet käynnistyvät nätisti.
Itselläni on vakiotwiikit näissä laitteissa, joten gordianin alle tulivat IsoAcousticsin Oreo Bronze:t ja laitteen päälle sopivan kokoinen kivilevy. Takapuolen virtajohto otettiin Furutechin NCF:n tiukkaan pyöreään ylösalaiseen syleillyyn. Myös virtajohdon seinän puoleisessa päässä oli samainen NCF.
Ääni ei todellakaan tusinatuotteesta
SItten oli aika avata korvat. Shelbyllä taas kerran mennään. Nyt basarin poks! Oli hieman himmeä. IsoTekin Nova potkaisi massiivisemmin. Mutta kliseisesti pitää todeta, että bassoiskun sisäinen erottelu oli ehkäpä verrokkeja parempi. Nyt ei siis kysymys ole siitä, kun kaiuttimésta puuttuu alin oktaavi, se ei siis herätä resonansseja ja sitten basso tuntuu tarkemmalta, kun sitä ei ole. Tuossa vaan se jymähdys ei mene pohjalle tasaisen vahvana, vaan tilaa jää sävyillekin. En siis kykene yksiselitteisesti päättämään paremmuutta gordianin ja verrokkien välillä. Ottaisin toki gordianin tarkkuuden ja Isotek Novan potkun, mutta niitä ei tunnu samaan pakettiin saavan. PS-Audion P10 on sitten jotain näiden kahden väliltä, mutta sekin jää tuossa edellä kuvatussa subjektiivisessa tarkkuudessa jälkeen.
Jo IsoTek Novan kanssa totesin, ettei äänenlaadun keskeinen ero tunnu olevan toimintaperiaatteesta kiinni, vaikka melko yleinen käsitys on, että filtteri tekisi soundista hieman tunkkaisen erotusmuuntajaan tai (re-)generaattoriin verrattuna. Oma kokemukseni ei tätä tue. Eikä gordianinkaan kanssa näin tunnu käyvän. Äänikuva on ehkä hieman läheisempi kuin verrokeilla, mutta erottelu oli kokonaisuudessaan aivan huippua. Ajoitukset olivat kohdallaan ja balanssi myös. Lynnen alkukilinät olivat neutraalin mehevät. Taukopaikan alukkeita oli täysi määrä ja laulu oli luontevaa, kaiut olivat mukana, mutta orgaanisena osanan kokonaisuutta, joskus ne pakkaavat jäämään hieman irrallisiksi ja pahimmillaan niitä ei kuulu lainkaan.
Laitteen sisäänajautuessa tilanne on vielä hieman kehittynyt. Noihin edellä mainittuihin kuuntelukokemuksiin Shelbyn kanssa voisi nyt lisätä, että se basari poksahtaa ihan hyvin, se ero on siinä, että ääni loppuu nopeammin ja ehkä kontrolloidummin kuin verrokeilla. Erottelu muutenkin on vähintään yhtä hyvä kuin verrokeilla.
Sitten jotain muuta. Otetaanpa vaikka Pink Floydin Wish You Were Here ja nimibiisi. Alun kitaristin puuskutukset ja sisäänhengitykset tulevat hyvin. Mutta kun alun soolokitara aloittaa, pysyvät alkuritinät yhä selvästi kuultavissa. Kun ne aiemmin jäivät jo taustalle, nyt oli kyseessä pienimuotoinen duetto. Kun koko bändi soitti yhteen, äänikuva oli hieno, ehjä ja tarkka. Mutta nimenomaan rumpujen iskuäänet tulivat hieman tavallista selkeämmin esille. Eikä niistä potkua puuttunut.
Sitten takaisin kliseeosastolle. Vegan Tomas Diner oli tarkka, ehkä laulu oli aavistuksen honottava, studio tuli esiin, niinkuin Vegalla olisi ollut yksi sormi suun ympärillä, ei kuitenkaan torvea tai megafonia. Kaiut ja häiriöäänet tulivat selvästi, mutta eivät mitenkään varastaneet showta.
Alkuperäinen CD:ltä ripattu versio Dire Straitsin Private Investigationista oli taas siinä mielessä hauska, että alun kitaran taustalla oleva piano pysyi sivusuunnassa normaalia paremmin kasassa, siinä kun joskus tuntuvat korkeiden koskettimien ääni leviävän vähän liikaa takaoikealle.
Kokonaisuutena siis äänikuva ja iskuäänet vaikuttivat hyviltä. Ennen äänikuvazoomailua klasarin kanssa vielä erä iskuäänistä. Nimenomaan kontin kumahduksesta puhutaan, kun kuunnellaan Pink Floydin High Hopes -biisin alkua. Pianon iskuäänet tulevat vasemmalta ja hyvinhän siinä kuulee, miten vasara lyö kieltä. Mutta se oikealla soiva division bell? onkin kiinnostavampi. Tuollaisessa kellossa kuulee siitä alun iskuäänestä mielestäni kellon massan. Alkuisku on matala läheltä äänitettyä kirkonkelloja, mutta lehmänkellossa jo varsin ohut. Joskus tuo alkuisku on jäänyt puuttumaan. Käytetty kello ei ole tuossa mitenkään erityisen massiivinen, eli alkuisku jää melko kevyeksi, mutta selkeästi siinä äänessä on pohjaa enemmän kuin kellon varsinaisessa soinnissa. Gordianin esitys oli tässä ihan parasta. Pink Floydin basso-osasto on sen verran tuhtia, ettei tässä kaivannut juurikaan lisää jykevyyttä, ajallinen tarkkuus sen sijaan oli tervetullutta. Alun laulu tulee sitä paremmin, mitä pienempi Gilmourin suu on. Jos se on ladon kokoinen, esitys on epätarkka, jos se on päänsä kokoinen, ollaan jo ylemmässä laatuluokassa.
Klassisen musiikin näytteitä en lähde sen enempää erottelemaan. Orkesterin säestämässä kuoromusiikissa orkesterin ja kuoron sijainti tilassa välittyi hyvin, äänikuvan syvyys tulee siis varsin hyvin toistettua. Orkesterimusiikissa erityistä mielihyvää aiheutti hyvä erottelu soitinryhmien koon osalta. ison orkesterin viulut olivat iso porukka eikä yksi soitin. Orkesteri leviää ehkä aavistuksen verrokkeja laajemmaksi sivusuunnassa, mutta tämä on hyvä, kun tarkkuus ja erottelu pysyvät samalla erinomaisina.
Ehkä yksi kysymys oli tiettyjen näytteiden kirkas balanssi. Tämä kun on Bowers & Wilkinsin 802 D3:n helmasynti, joka muuttuu lähes sietämättömäksi huonoissa setityksissä. Lopputulema oli, että virtafiltteri pystyy tuskin tuota mainittua aluetta korostamaan, yleensähän sen vaimentumisesta näitä virtafilttereitä enemmän epäillään. Tuo iskuäänien artikulaatio ehkä tuossa tulee esiin. Kuuntelin vielä ”oman” äänitteen, jossa siis olen itse ollut mukana ja mitään ylimäärästä kirkkautta äänityssessioon verrattuna en aistinut. Hyvän määrän erottelua kuitenkin.
Loppumietintö
Kokonaisuutena gordian ei siis häviä verrokeilleen, tietyiltä osin jopa päinvastoin. Pitää muistaa, että Novan hinnalla saa 4 gordiAnia ja P10:n hinnalla jopa useamman, laskentatavasta riippuen, PS-Audio on uusinut mallistoaan näiden virta(re-)generaattorien osalta.
Jos liitäntöjen määrä riittää, niin tässä on vahva vaihtoehto virta-asioiden kuntoon laittamiseen. Voihan näitä sitten tarvittaessa ostaa useamman. Suosittelen lämpimäti gordianiin tutustumista. Tässäkin pitää luottaa omiin korviin. Testata kannattaa, oli sitten hyllyssä kallista virtapuolen kamaa tai ei ollenkaan.