FINK Team KIM – Kirkkaasti Ihmeellinen Musiikintoistin

Aloitetaan ensimmäisestä ajatuksestani, kun kuulin nämä omassa kuunteluhuoneessani: nämä ovat ne kaiuttimet, mitä Gradient 1.2:t eivät aikanaan olleet. Gradientteja en mitenkään halua dissata, päinvastoin ne olivat hienot kaiuttimet ja käänteentekevät aikanaan. Mutta yleisesti silloin uskottiin, että äänen hyvyys on sitä, että huonetoiston lattiaheijastuksen kuoppa täytetään ja kaikki on kunnossa. Ei se sitten niin ollutkaan, ainakaan omasta mielestäni.

Mutta jollakin tavalla itse yhdistän FINK Teamin KIMit juurikin ykkössarjan Gradientteihin. Kokoluokka on sama ja habituksessakin on samaa, vaikka rakenne on toki hyvinkin erilainen. KIMin metallijalustat ovat kiinteät ja kaiutin seisoo melko selkeästi takakenossa Takapaneelissa ovat samat säädöt kuin BORGissa eli vahvistimen ”tukevuussäätö” bassolle sekä diskantin pieni +/-/0 -säätö. Terminaalit ovat mallia single-wire. Kaiuttimet makaavat laatikoissaan ja niiden käyttöönotto on selkeää, koska mitään valmisteluja ei tarvita, pois laatikoista, johdot kiinni ja menoksi.

Isompien seurassa

Olen kuunnellut KIMejä vain pienessä kotikuunteluhuoneessani, jonka akustiikka on ihan ok ja bassoaluekaan ei aiheuta haasteita. Ei tämä akustiikka ollenkaan täydellinen ole, mutta isot ongelmat puuttuvat, mittaustenkin perusteella. Tässä huoneessa ovat soineet Magnepanit, Avantgarden Zerot, B&W:n 802 D1:t D2:t ja D3:t. On tänne aikanaan tungettu myös B&W:n 801 Marix 3:t. Kaikki ovat soineet hyvin, myös ulkopuolisten arvioijien mielestä.

KIMit ovat pienimmät kaiuttimet, joita olen tässä huoneessa soittanut. Eivät nämäkään ihan pienet ole, itse pidän näitä enemmän lattia- kuin jalustakaiuttimina. Musta väri (sivupintojen viilussa on myös ruskeita raitoja) tekee olemuksesta suhteellisen siron, vaikka 8 tuuman keskiääni-/bassolelementin takia leveyttäkin kaiuttimella on jonkin verran. Etulevyn pokkaus on merkittävästi BORGgeja yksinkertaisempi, vain yksi viiste diskanttielementin vieressä. Jakosuodin sentään tässäkin on neljättä astetta ja vaihekoherentti.

Kaiuttimien bassotoisto on erittäin erotteleva ja myös yllättävän ulottuva. KIMit myös soivat reilullakin äänenpaineella hyvin. Itselleni merkittävämpi asia on äänenpaineskaalan toisessa päässä, nämä soivat erinomaisesti myös pienillä äänenvoimakkuukislla.

Setitystä

Bassotoiston ulottuvuudesta huolimatta yhdistin KIMeihin Velodynen HGS-10 subbarin. Tuollainen tuli hankittua ja vanhassa kärkimallissa on jyrkkä jakosuodin, joten KIMien kanssa soitetaan vain 20-40Hz:n alue. Muu setti on huolella kasattu, SIlent Angelin striimeri/DAC, KORAn loistavaääninen TB-140 vahvistin sekä Brgmannin jo hieman ikää kerännyt Magne HANAn Umami Blue -rasialla. Johdotus osin ylempää keskitasoa ja RCA:t lähes huippua. Virtajohdot ovat kaikki erittäin laadukkaita ja virtafiltterikin on käytössä. Tässä alansa ehdottomiin parhaimmistoon kuuluva LAB12 gordian.

Mitä kuuluu?

Niin se ääni. Kysymys, jota lähden ratkaisemaan on, miksi KIMit tällä setityksellä tarjoavat mielestäni parasta ääntä tässä huoneessa koskaan? Hinnalla mitattuna kun tässä huoneessa on ollut paljon arvokkaampia settejä.

Itselleni erottelu on aina ollut se tärkein asia. Kaipaamassani erottelussa on kaksi ulottuvuutta.  Ensimmäinen on ajallinen ulottuvuus, miten pelti helähtää, miten ääni syttyy, kuuluu, sammuu ja kaikuu. Isosisarukset eli BORGit olivat tssä suhteessa parasta kuulemaani. KIMIt ovat käytännössä yhtä hyvät. Se toinen ulottuvuus on äänikuvallinen erottelu akselilla yksityiskohdat-kokonaisuus. SIinä välissä on vielä yksityiskohtien suhde toisiinsa. Myös tässä BORGit ja KIMit ovat erinomaisia. Mutta tähän yhtälöön tulee vielä yllättävä ulottuvuus nimittäin 1+1 lähestyykin ääretöntä! Tai pitäisikö sanoa nollaa. Nimittäin eottelevuuden molemissa osa-alueissa loistaminen KIMeillä tarkotttaa totaalista aineettomuutta! Ei ole huonetta, ei ole kaiuttimia, on vain musiikki.

Tätä elämystä on vaikea kuvata, vaikka periaatteessa aineeton soundi on hifistelyn perussanastoa. Ääni on tosi kirkas, mutta nyt en kirkkaudella tietääkseni tarkoita diskanttikorostusta, vaan kaikenlaisten häiriötekijöiden puutetta. Kirkkaus lienee tässä tiukassa kytkyssä tuon aineettomuuden kanssa. Nuo kuvaamani erottelun osa-alueet ovat virheettömät, kaikki epäjatkuvuus äänen ja huoneen yhteispelissä jää puuttumaan.

Tavallaan on jopa turhauttavaa, kun ei pysty puuttumaan äänitteiden yksityiskohtiin. Kokonaisuus vie huomion, eikä lähes täydellisen kokonaisuuden osa-alueita enää jaksa analysoida. 

Pohdinta

KIMit eivät ole ollenkaan ilmaiset. Vähän päälle tusina tuhateuroista on aika paljon suhteellisen pienikokoisista kaiuttimista. Mutta rahalle saa kyllä vastinetta, sillä tekniset ratkaisut ovat mietittyjä ja viimeistely moitteetonta. Design on sitten tappelun kokoinen makuasia. Itse pidän muotoilua ihan onnistuneena, joskin BORGin monimutkainen kulmikkuus konservatiivisemman värityksen kanssa vetoaa itseeni vielä enemmän.

Jos siis olet miettimässä noin kymppitonnin kaiuttimia, eikä kotelon iso koko tai ylimaalliset äänenpaineet ole se tärkein asia, niin tässä on vaihtoehto, joka kannattaa kokeilla. Ainakin testatuissa olosuhteissa nämä ovat ihan järjettömän hyvät!