Aloitetaan ensimmäisestä ajatuksestani, kun kuulin nämä omassa kuunteluhuoneessani: nämä ovat ne kaiuttimet, mitä Gradient 1.2:t eivät...
Premier on varsin pelkistetty. Siistit tasaiset alumiinipinnat, pystysuorat jäähdytysreiät kyljissä, powerissa virtakytkin ja itse DAc:issa kumitassut, jotka sopivat laitteiden yläosissa oleviin ”kuoppiin”. Powerin alla käytetään demolaitteessa itselleni kovin tuttuja IsoAcousticsin Oreo Indigoja. Asennuksessa oli hieman tekemistä, tämä laadukas USB-moduuli on osin ulkoinen, mokkula liitetään ilmeisesti optisella johdolla laitteessa olevaan moduuliin ja tuohon mokkulaan tulee puolestaan soittimelta kakkosversion USB B-liitin. Lisäksi virtalähde kehoitetaan maadoittamaan vahvistimeen, tähän tuli ohjeet ja tuon maadoituksen myös tein, se tuntui vaikuttavan positiivisesti ääneen, mutta muutos oli mielestäni kyllä varsin pieni.
Käytin DA-muunninta ilman voimakkuudensäätöä, liitin DAC:in suoraan Koraan. Pyrin pitämään vertailuasemat varsin stabiileina, käytin MSB:ssä samaa virtajohtoa kuin Linnissä, tässä tapauksessa johto oli IsoTekin Ascension. Samaan aikaan täytyy toki huomata, että koko nykysettini on monessa mielessä Klimax Katalystin ympärille kasattu. Setitys siis varmaankin suosii omaa soitintani. En onnistunut tietoteknisten asioiden kanssa, vaan ajoin DAC:cia manuaaliseti Melcon käyttöliittymän avulla. Vähän kankeaa käytettävyyttä, mutta ääneen tällä ei tietenkään ole vaikutusta.
En toista tässä valmistajan kertomia teknisiä kuvauksia, enkä markkinointimateriaalia, vaan keskityn ääneen. Haaste on siinä mielessä kova, kun en ole aiemmin mielestäni kelvollista ääntä USB-inputista irti saanut. Toisaalta nyt MSB:ssä oli tuo laadukkaampi USB-moduuli, joten en asiasta murehtinut, vaan laitoin laitteet viivalle ja vertailin tutulla materiaalilla.
Hetken aikaa Melcon artistilistaa selattuani lähes kramppaavan etusormen alta löytyi Shelby, siis Shelby Lynne. Kuuntelusessio siis eteni tutulla tahdilla, kun kantti-iskuilla siis lähdettiin taas liikkeelle. Kävin joitakin kymmeniä tuttuja testikappaleita läpi ja kokonaiskuva alkoi hahmottua.
Palataan ihan vähän takaisin tekniikkaan. Katalystissä käytetään AKM:n daccia, jota höystetään tarkalla kellolla ja ”sisäisellä” upsamplillä. MSB:n toteutus on taas FPGA-pohjainen, eli ohjelmistoversioilla voidaan muuttaa asioita varsin paljon. Erot äänessä eivät mielestäni selittyneet tällä teknisten lähtökohtien eroavaisuudella.
Kirjoitin tämän jutun jo aiemmin, mutta edellisen juttuversion kirjoittamisen jälkeen valmistaja ilmoitti, että XLR-RCA -adapterit eivät kriittiseen kuunteluun riitä, vaan laitteeseen pitää vaihtaa output-kortti. Modulaarisesta rakenteesta johtuen käsillä olevaan versioon sai vielä tällaisen erillisen kortin, joka sitten Californiasta lähti kohti Pirkanmaata.
Ääniluonnehdinnant menevätkin melko lailla uusiksi. Yllätys oli mekoinen, kun. Shelby Lynne oli karhea ja hieman kirkkaan oloinen. No, sitten laskin yhteen yksi ynnä yksi ja totesin, että sisäänajoa tarvitaan. Sitä on tehty kuunnellen, koska on mukava seurata, miten ääni muuttuu ajan myötä.
Ääni on todella erilainen kuin viimeksi. Tausta ei ole korostetun musta, eikä sointi ole äärimmäisen kohtelias. Jäljellä on yhä tietty mustataustaisuus, joka nyt tuntuu enemmänkin mikrodynamiikalta skaalan vaimeammassa päässä. Sointi alleviivaa yhä äänten loppumista, mutta ei enää soivan äänen kustannuksella. Kuva on nyt luonnollinen mukana ei ole enää keinotekoisen oloista yliterävyyttä.
Balassiltaan ääni on yllättävän kirkas. Nyt on vaikea analysoida syitä ja seurauksia. Kirkkaus ja erottelu tuntuvat tässä kulkevan käsi kädessä. Mitenkään räikeä ääni ei ole. Kirkkaus oli ehkä ennen sisäänajoa karhean suuntaista, mutta ei ole enää. Orkesterisoittimien kirkkaat rekisterit toistuvat selvästi, kuten myös ihmisäänen vastaavat. Esimerkiksi lauluäänet kuulostavat varsin luonnollisilta ja tilainformaatiotakin tulee vokalistin ympärille, mikäli sitä äänite tarjoilee.
Mutta se resoluutio. Sitä riittää, erityisesti lauluäänissä. Telarcin / Shaw:n versio Mozartin Requiemistä taitaa olla tumppuuden huippu, mutta syvää äänikuvaa siinä tarjotaan. Itse en ole niinkään äänikuvan koon tai syvyyden perässä. Sen sijaan tärkeää on, että jouset, puupuhaltimet, vasket ja kuoro ovat syvyyssuunnassa selkeästi ja erottelevasti esillä. Juuri tässä MSB Premier loistaa.
Huippujen keskinäinen kisa on mielenkiintoinen. Kummankin ääni on ihan huippua, mutta samaan aikaan eroja löytyy yllättävänkin paljon. Suurin ero on, että Katalyst on yllättäen hillitympi. Äänikuva on taaempana ja äänessä huomio keskittyy kokonaisuuteen. MSB on taas likeisempi, jonkin verran kirkkaampi ja nostaa yksityiskohtia enemmän esiin. Katalystin basso tuntuu aavistuksen jämäkämmältä, mutta johtuuko se basssosta vai muiden äänialueiden suhteesta siihen, en osaa sanoa. En myöskään osaa yksiselitteisesti sanoa, kumpi on parempi.
Jos nyt olisin hankkimassa näistä jompaa kumpaa, saattaisin päätyä MSB:hen. Jos taas vaihtoehtona olisi uusi Klimax, olisi lopputulos todennäköisesti sama. Äänien toistajana MSB on aivan erinomainen, mutta onko se yhtä erinomainen musiikin kanssa ja kokonaisuuksen tasolla, en tiedä. Ehkäpä? Olen vähän hämilläni. Pitkään aikaan ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa en osaa muodostaa selkeää mielipidettä. Sen verran vaikea eroja on arvottaa, että huippusoitinta en MSB:hen suoralta kädeltä vaihtaisi. Mutta uuden huippusoittimen tai DAC:n hankinnan yhteydessä olisi yksinkertaisesti tyhmää jättää MSB huomioimatta. Ei siis kannata missata tätä California Dreamia, vaan kuuntele se. Ja onhan MSB:llä vielä Reference ja Select, jos pitää korkeammalle kiivetä.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Valmistaja kyseenalaisti sen verran vahvasti tuon XLR-RCA -adapterin käytön, että kirjoitukseen saattaa tulla jatko-osa, jossa output-moduuli on vaihdettu RCA-versioon. Kderron heti, jos näin tulee käymään.