Mulla on ollut hieman kaksijakoinen suhde Furutechin tuotteisiin. Olen saannut tutustua useamman vuoden ajalla erityisesti virtatuotteisiin;...
Oma harrastukseni on jatkunut lähes tulkoon katkeamattomana reilusti yli kolmekymmentä vuotta. Toki siihen mahtuu satunnaisia suvantoja, mutta ei lainkaan varsinaisia pysähdyksiä. Liikkeitäkin on tullut tehtyä niin moneen ilmansuuntaan että voisin lukea itseni jo jopa jollain tasolla kokeneeksi “audiofiiliksi”. Päämääräni on ollut vältellä “finaalia”. Se kun on aina mielestäni tuntunut koko harrastuksen lopulta.
Totuuden nimissä, pakko kuitenkin myöntää että edellä kerrotusta huolimatta, viimeisen kymmenen vuoden aikana, oma harrastus on monella tavalla asettunut melko selkeisiin uomiin, jotka rajaavat pääasiallisen mielenkiinnon vähätehoisiin set-vahvistimiin, analogiseen äänilähteeseen ja herkkiin kaiuttimiin. Myös kaikki “esoteerinen hömppä” kiinnostaa ja viihdyttää. Asiat lipsahtivat jopa niin pitkälle että lukittauduin yhteen valmistajaan, jonka tuotteet ja niiden valmistusfilosofia osuvat omaan pirtaani mielestäni likimain täydellisesti. Kyllä, olen siis pahimman luokan fanboy… tai no “boy” on ehkä hassu sana näillä maileilla, vaikka pitäisi itseään miten nuorekkaan hyvänsä. Yhden merkin taktiikka on toki tehnyt audiofiilin elämästä vähemmän neuroottista ja enemmän systemaattista. Katkaisiko se laitekierteen? Ei tietenkään – mutta palataan siihen myöhemmin.
Minusta on itsestään selvää hankkia äänentoistolaitteet käytettävissä olevan tilan ja olosuhteiden ehdoilla. Toki muunlaisiinkin kriteereihin on tullut törmättyä. Olen asunut viimeiset 30 vuotta vanhoissa kerrostaloasunnoissa kantakaupungin alueella. Siis oikeasti vanhoissa; sellaisissa tukevissa, paksuseinäisissä kivitaloissa. Niissä jotka eivät kuulemma edes ole otollisia vakavalle äänentoistoharrastukselle. Vaan pitääkö sitä nyt sitten olla aina niin vakava? Itselläni on käynyt ilmeisesti kohtuullinen tuuri tai sitten tyydyn vähemmän vakavaan. Harrastus ei ole nimittäin haitannut naapurisopua, tilaa on aina ollut riittävästi ja pahimpiin akustisiin puutteisiinkin on ollut mahdollista vaikuttaa tavalla tai toisella. En ole myöskään kohdannut sitä paljon puhuttua hellasäröä, parisuhteesta huolimatta. Toki perhe ja etenkin lapsi vaikuttavat, mutta omalla kohdallani lähinnä omaan ajankäyttöön. Valitsemani asuinmuoto ei mielestäni ole siis oikeastaan millään tavalla haitannut omaa harrastamistani. On se varmasti tehnyt siitä joiltain osin työläämpää mutta ei lainkaan mahdotonta, eikä varsinkaan epätyydyttävää.
Vuosi sitten asumiseen liittyvät asiat alkoivat taas kerran muuttua. Muutosta edelsi luonnollisesti pitkä harkinta-aika, jossa vaakakuppeihin laitettiin omat, puolison ja lapsen tarpeet sekä toiveet – plussat ja miinukset siis. Sinänsä tuossa ei varsinaisesti ole mitään itselle uutta; olen tavannut asua samassa asunnossa korkeintaan kolme vuotta, edellisessä tosin poikkeuksellisesti viisi – joten oli korkea aikakin tehdä jotain. Uuden asunnon etsintä – tai ainakin sellaisesta haaveilu on minulle… eräänlainen harrastus sekin. Tällä kerralla vaaka kuitenkin kallistui isomman/vanhemman/uudemman/erilaisen asuinhuoneiston sijaan omaan taloon, toki kohtuullisen lyhyen matkan päästä kaupungin keskustasta.
Yleensä muutto ja olosuhteiden muutos on tarkoittanut myös muutoksia äänentoistolaitteisiin. Tällä kertaa asioista tuli kuitenkin kertaluokkaa mutkikkaampi palapeli. Talon rakentamisvaiheessa oli tietysti luontevaa suunnitella harrastukselle otollinen tila. Kuunteluhuoneen kokoon ja akustiikkaan oli mahdollista vaikuttaa aiempaa enemmän, sähkösuunnitelmaan oli helppo lisätä äänentoistolaitteille dedikoitu virransyöttö ja tietysti olihan niitä laitteitakin mietittävä vähän uudelleen. Tietenkin.
Kaikesta ulkopuolisesta peloittelusta ja ennakkoluuloista poiketen talonrakennusprojekti on sujunut viiveettä ja mallikkaasti. Jopa pahimman pandemia-ajan työt etenivät aikataulun suhteen etuajassa. Tätä kirjoitettaessa talo on sisältä valmis ja asumme siinä. Ulkopuolen rappaus, terassit, piha jne. valmistuvat parin seuraavan kuukauden aikana. Kokonaisuuteen suhteutettuna allekirjoittaneen “harastetila” asettui prioriteettilistalla sopivaan rooliin; sen suunnittelu ja toteutus olivat hyvää vastapainoa tylsemmille ja työläämmille vaiheille. Olin myös päättänyt hyvissä ajoin että sotkeudun itse vain niihin asioihin, jotka osuvat luontaisen kiinnostuksen piiriin, eivätkä vaadi pintapuolista perehtymistä enempää uuden opettelua. Akustoinnin suunnitteli ja toteutti asian osaava taho; en siis minä.
Tarkoitus ei ole seuraavaksi käydä kuunteluhuoneen rakentamista vaihe vaiheelta läpi tai listata materiaaleja. Olkaa hyvä tai sori – kiinnostuksenne kohteista tai katsantokannnasta riippuen. Koska itselle harrastus on varsin subjektiivinen laji, niin totean vaan että hyvä tuli. Itseasiassa paras tähän astisista. Kuten alussa totesin muutoksesta ja oppimisesta, minäkin opin taas jotain. Onnistuin haluamassani, koska pidin riman sopivan alhaalla, enkä yrittänytkään itse osata kaikkea. En havitellut edellisen kaupunkiasunnon kokoista kuunteluhuonetta, en toteuttanut talon rakenteisiin integroitua torvisubia, en vieläkään haikaile massiivisia äänenpaineita tai kuulokynnyksen alapuolisia taajuuksia. Huoneen jälkikaiunta-aikakin olisi vain välttävä kotiteatteriharrastamiselle. Olin ehdoton oikeastaan yhden ainoan asian suhteen. Halusin kuunteluhuoneen jossa minun on mukava olla.
–J.U.
Ps. Vaihdoin melkein kaikki laitteet, toki itselleni tutussa merkissä pitäytyen.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kiitos isosti. Todella mielenkiintoinen juttu. Tosin tuo laitteiston tarkempi kokoonpano ja syyt siihen päätymiseen jäivät kutkuttelemaan mukavasti alitajuntaan. Niistä mielellään kuulisi lisää…
Ehkäpä jatkossa kuuletkin…
Tässä vähän jo vesi kielellä odottelen…