Hifistelyllä on sanana kyseenalainen maine. Sehän tarkoittaa kaikkea, missä rahaa syydetään huikeat määrät asiaan, jonka saa...
Ihminen on kuolevainen. Kuolevaisuuteen liittyy vanheneminen. Vanhenemiseen taas liittyy aistien heikkeneminen. Samaan aikaan aivot kehittyvät yhä, kulminaatiopiste on kauempana kuin aisteilla. Kokemus korvaa rapistumisen? Näitä asioita on käsitelty pitkään, mutta jotenkin aina tuo keskustelu on jäänyt jotenkin osittaiseksi ja pintapuoliseksi. No, niin se mokoma jää tässäkin. Mutta pitää yrittää kirjoittaa tästä omia ajatuksia, toivottavasti edes hieman ymmärrettävässä muodossa.
Se oma kultainen? nuoruus
Kun aloittelin äänentoiston harrastamisen, olin harrastanut musiikkia jo aika lailla. Alaluokilta asti olin käynyt oopperassa, konserteissa ja laulanut kuorossa. Tehnyt vähän laulukeikkaakin. Äänentoistolaitteisiin kiinnostus synty sitten lähinnä kovasta kiinnostuksesta yleensä tekniikkaan. Toki elektroniikka ja tietokoneet kerkesivät tulemaan ensin. Mutta ehkei tuo ihan hullumpi tausta ollut lukioikäisen hurahtamiseen samanaikaisesti sekä äänentoistolaitteisiin että niillä toistettavaan musiikkiin.
En tänäkään päivänä hahmota oliko ensimmäisissä ihan kunnianhimoisissa seteissä vikana laitteet, akustiikka vai kuuntelija. Yhä enemmän ikääntyessäni veikkaan tätä viimeistä. Hauska yksityiskohta oli, kun ensimmäsitä kertaa itsetehdyillä 85-B -kaiuttimilla kuuntelin Jarren Oxygenea CD:ltä. Kakkosbiisissä kuuluu sellainen jatkuva rytmikäs narina. No minäpä ruudinkeksijänä luulin, että olin rikkonut vasemman diskanttielementin ja etsin kovasti siitä vikaa. Myöhemmin selvisi, että ääni tulee hyvinkin selkeästi kaiuttimien välistä kunnon stereokuvan rakentavalla setillä.
Klasari kuulosti aina epämääräiseltä. Kävin kyllä parikymppisenä ahkerasti konserteissa, joten oikeaakin ääntä oli saatavilla verrokiksi, mutta ei. Sinfonioissa viulut olivat aina missä sattui, siis syvyyssuunnassa ja erottelu oli muutenkin vähän niin tai näin. Taas jälkikäteen analysoituna vika ei kokonaan, vaikka ehkä suurelta osin olikin, ollut kuuntelijassa. Orkesterimusiikissa orkesterin muodon ja soitannollisten yksityiskohtien hahmotus on maallikolle vaikeaa. Muusikot ja kapellimestarit ovat asia erikseen, heitäkin olen päässyt aiheesta jututtamaan.
Rahan paradoksi
Aika harva meistä on syntynyt kultalusikka suussa siinä mielessä, että parikymppisenä varallisuus mahdollistaisi huippusetin hankinnan. Tämä on sääli, koska parikymppisenä aivot tai ainakin korvat toimivat parhaiten. Sitten kun ajan kuluessa vauraus kasvaa ja unelmista voi tehdä totta, on oman tomumajan rapistuminen jo alkanut. Ymmärrän kyllä normaalit ja perustellut prioriteetit, miksi kuunnella kolmekymppisenä sadan tonnin stereoita halvassa vuokra-asunnossa, ei ihan hyvä noinkaan.
Olen joskus herkutellut ajatuksella että olisi joku audiofiilien rahasto, josta saisi 30 vuoden maksuajan hifihankinnoilleen. Itse olen aina laittanut vähän yli käytettävissä olevat rahat äänentoistolaitteisiin, jo alle kaksikymppisestä alkaen. Kun omassa harrastuksessani aloin lähestyä finaalitasoa, lähdin etsimään jatkovirikkeitä tällä kaupallisella toiminnalla. Näin saa kasattua monia systeemejä ja opittua vielä paljon laajemmin eri laitteista, merkeistä ja kombinaatioista.
Kuoppaa kohti mennään
Kuulon rapistuminen ilmenee käsitykseni mukaan hyvin eri lailla ja yksilökohtaisesti. Yhteistä lähes kaikille lienee kuulon heikkenemisen myötä hälyäänten sietokyvyn väheneminen. Itse pärjään vielä aika hyvin tässä suhteessa, mutta en siedä huonolaatuista (=virheellistä, esim. säröistä) ääntä oikein ollenkaan. Jos joku laittaa nykyisenlaisen muovikoteloisen telkkarin liian kovalle, olen heti kaivamassa repusta kertasinkoa. Tässä siis on kyse äänenvoimakkuudesta, ei siitä, ettenkö voisi kuunnella radionauhuria.
Suhtautuminen diskantteihin käsitykseni mukaan vaihtelee paljonkin. Olisikohan niin, että vanhat rokkarit lähtevät ikääntyessään korostamaan diskanttia mopon keula korkeuksissa, kun taas hissuttelijat rupeavat yliherkiksi. Eihän tuota voi noin polarisoida, mutta ääriesimerkkinä tuo on ehkä toimiva. Itselläni kuulo on heikennyt melko tasaisesti, mutta yli 10 kiloHertsin taidan päästä kummallakin korvalla. Niiden välin kellotaajuus lienee jo aavistuksen laskenut.
On silti mielenkiintoista, mitä kokemus tekee. Aiemmin mainitun orkesterimusiikkiesimerkin osalta on helppo todeta, että erotan nykyään omassa setissäni enemmän yksityiskohtia orkesterimusiikissa kuin koskaan aikaisemmin. Voi olla, että näin kävisi ihan laitteistoriippumattomastikin. Harrastuneisuus pitkältä ajalta siis kumoaa ainakin tiettyyn rajaan asti kuulon huononemisen.
Tärkeintä olet sinä itse
Kukaan ei voi näitä asioita kuitenkaan kokea kenenkään toisen puolesta. Jokainen hahmottaa asiat eri tavoin ja kuulee eri asioita. Olen aina käyttänyt esimerkkinä laulamista nuotilleen. Kaikki eivät sitä osaa. Kokonaan toinen asia on kyetä stemmalauluun yksin ja itsenäisesti. Suuri osa kuorolaulua harrastavista eivät kykene laulamaan kvartetissa tai vastaavassa pienryhmässä ysin puhtaasti omaa stemmaansa. Käsittääkseni tässä on kyse paljon enemmän kuulemisesta kuin äänen tuottamisesta.
Puhtaasti samaan hengenvetoon täytyy myös todeta, että musiikin tekemiseen liittyy hahmotuskyky niin äänenkorkeuden kuin rytminkin puolesta. Itse olen aika huono tuossa jälkimmäisessä. Säveltapailussa melodiadiktaatit ovat aina olleet helpompia rytmisellaisiin verrattuna. Toki hyvien opettajien avulla olen pärjännyt hyvin haastavankin materiaalin kanssa. Oppia siis voi harjoittelun kautta tässäkin suhteessa paljon.
Lopuksi
Kukaan meistä ei voi elämänvaiheelleen mitään. Nillä ehdoilla pelataan, jotka siihen hetkeen on annettu. Musiikista voi nauttia monella tavalla ja ihmisiän aikana tilanteet voivat muuttua. Kurt Sanderling luki partituureja ahkerasti 95-vuotiaana. Ei siksi, että hän enää johtaisi orkesteria, vaan omaksi huvikseen. Aina ei musiikista nauttiakseen tarvitse edes kuulla mitään. Olen itsekin antanut feedbackkiä säveltäjälle hänen työn alla olevasta oopperastaan pelkän pianopartituurin perusteella, kuulematta säveltäkään. Kannattaa siis nauttia musiikista ja äänentoistolaitteista. Kukin omalla tavallaan ja tilanteensa mukaisesti.